Orkesterin esittely


 

Espoon Puhallinorkesteri on perustettu vuonna 1972. Alun pienestä puhallinyhtyeestä on kasvanut noin viidenkymmenen soittajan sinfoninen puhallinorkesteri, jolla on yli 20 esiintymistä vuodessa. Omien konserttien ja muiden esiintymisten lisäksi orkesteri on tehnyt myös äänitteitä Ylelle.

Orkesteri toimii yhteistyössä suomalaisten säveltäjien kanssa ja tilaa heiltä ohjelmistoonsa uutta musiikkia. Orkesteri vierailee säännöllisesti ulkomailla. Viimeksi konserttimatka suuntautui Saksaan vuonna 2014.

Orkesteri harjoittelee viikoittain ja pitää koulutusleirejä, joiden opettajina ovat Suomen eturivin taiteilijat.

EPO:n ohjelmisto on varsin laaja. Siinä esiintyvät säveltäjänimet Bachista Sibeliukseen  ja Atso Almilasta Shostakovitshiin ja Prokofjeviin.  Monipuolisena muusikkona  Simo Kanerva pystyy muuntamaan orkesterin kokoonpanot myös puhallinviihdettä, tanssimusiikkia ja jazzin tunnelmia tavoittavaksi soittajistoksi.

Kapellimestari Simo Kanerva

Simo ja Bad Schleman huomionosoitus

Simo Kanerva on johtanut Espoon Puhallinorkesteria vuodesta 1982 lähtien. Hän on tehnyt merkittävän uran orkesterimuusikkona mm. Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin kaupungiorkestereissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa. Hänet tunnetaan myös solistina ja kamarimuusikkona. Sibelius-Akatemiassa hän on kouluttanut kokonaisen polven huippupasunisteja. Espoon Puhallinorkesterin kapellimestarina Simo Kanerva on hyvä pedagogi, joka jaksaa kerta toisensa jälkeen sitkeästi toistaa asioita ja harjoittaa orkesteria.